LYHYTKASVUISET - KORTVÄXTA RY

 
 
Lyhytkasvuiset - Kortväxta Ry on v. 1984 perustettu lyhytkasvuisten henkilöiden järjestö, jossa on n. 700 jäsentä. Toiminta-alueena on koko Suomi.

Yhdistyksen tarkoituksena on toimia jäsenistön yhdyssiteenä, valvoa heidän etujaan ja työskennellä kasvuhäiriöiden aiheuttamien vammojen ja haittavaikutusten tutkimuksen, ehkäisyn, hoidon ja kuntoutuksen edistämiseksi.

YHDISTYKSEN TAVOITTEENA ON:

  • Välittää tietoa lyhytkasvuisuudesta ja siihen liittyvistä asioista, mm. apuvälineistä, tukimuodoista, vaatteista, ravitsemuksesta ja liikunnasta.
  • Antaa tietoa eri viranomaisille ja päättäjille, jotka tekevät työtä lyhytkasvuisten parissa (esim. sosiaalityöntekijöille, päiväkotien ja koulujen henkilökunnalle, lääkäreille, hoitajille).
  • Tukea samanlaisessa elämäntilanteessa olevaa lyhytkasvuista ja/tai hänen perhettään ja läheisiään.
  • Kerätä tietoa eri diagnoosiryhmien hoitomuodoista ja tutkimuksista.
  • Vaikuttaa asenteisiin ja poistaa ennakkoluuloja.


HALLINTO

Johtokuntaan kuuluvat vuodeksi kerrallaan valittu puheenjohtaja ja kuusi muuta jäsentä, joista puheenjohtaja ja vähintään kolme jäsentä ovat lyhytkasvuisia henkilöitä ja kaksi lyhytkasvuisen lapsen vanhempaa. Yhdistyksen toimintaan liittyviä ao. tehtäviä hoitavat sihteeri, taloudenhoitaja, jäsenrekisterinhoitaja ja kirjastonhoitaja.


JOHTOKUNTA v. 2010

Sirkka Paananen, puheenjohtaja
Kari Vuorenmaa, varapuheenjohtaja
Susanna Lindroth
Anu Mäki-Tulokas
Pia Ojala
Harri Suhonen, lasten edustaja
Pasi virta, lasten edustaja

Muissa tehtävissä:

Ella Stenroos, sihteeri
Mari Parikka, taloudenhoitaja
Kirsi Eitakari, kirjastovastaava
Pia Ojala, jäsenrekisterihoitaja
Sanna Huttunen, nettivastaava


Sähköpostiosoitteet ovat muotoa: etunimi.sukunimi@lyhytkasvuiset.fi





JÄSENEKSI LIITTYMINEN

Jäseneksi haluava voi ottaa yhteyttä sihteeriin tai jäsenrekisterihoitajaan, joka lähettää jäsentietolomakkeen ja lisätietoja yhdistyksestä.

Jäsentietolomakkeet pdf - muodossa:
Varsinainen jäsen (Lyhytkasvuinen), Varsinainen jäsen (Perheenjäsen, sukulainen, ystävä yms.) ja Kannattajajäsen

Jäsenmaksut v. 2010 ovat: aikuiset 17 €, 7-17 -vuotiailta 10 €.
Alle 7 -vuotiaat ovat vapaajäseniä, jos toinen tai molemmat vanhemmista ovat jäseniä. Kannattajajäseniltä ja yhteisöiltä maksu on 30 €.

Jäsenmaksuun sisältyy neljä kertaa vuodessa ilmestyvä jäsenlehti, jäsentiedotteita ja johtokunnan erikseen päättämät tukimuodot.

Osoitteenmuutokset ilmoitetaan jäsenrekisterihoitajalle

Muita lomakkeita pdf - muodossa:
Matkalasku, Kululasku,

 

Alkuun