Apuvälinemessut Tampereella 9.-11.11.2023

Apuvälinemessut ovat olleet Suomen suurin esteettömyyden tapahtuma. Messut kokoavat yhteen apuväline-, kuntoutus-, sosiaali- ja terveysalan palveluntarjoajat, ammattilaiset, opiskelijat ja asiakkaat. Kolmipäiväiset messut ovat parhaimmillaan keränneet yhteensä yli 10 000 osallistujaa. Siellä pääsee näkemään ja kokeilemaan kattavan valikoiman perinteisiä ja innovatiivisia arjen auttamisen välineitä kotiin, opintoihin ja töihin.


Tule vapaaehtoiseksi tai vierailijaksi yhdistyksen messuosastolle

Yhdistyksellä on messuilla oma osasto. Messut ovat oivallinen paikka tavoittaa lukuisia ammattilaisia ja opiskelijoita ja lisätä tietoisuutta lyhytkasvuisuudesta. Yhdistyksen pisteelle haetaan vapaaehtoisia jakamaan esitteitä ja muuta materiaalia sekä kertomaan yhdistyksestä ja lyhytkasvuisuudesta messuosallistujille. Voit toimia vapaaehtoisesittelijänä yhtenä tai useampana päivänä. Vapaaehtoisesittelijät saavat koko tapahtuman aikana voimassa olevan henkilökohtaisen kulkuluvan messuille ja heille korvataan messulounas sekä kohtuulliset matkakulut. Jos olet kiinnostunut toimimaan vapaaehtoisena messuilla tai vierailuista messuilla, olethan yhteydessä toimisto@lyhytkasvuiset.fi.

Syystapahtumasta vierailu messuille

Syystapahtuman lauantain ohjelmaan sisältyy messuvierailu. Yhteiskuljetus lähtee hotellin edestä klo 9:30 ja paluukyyti Messukeskuksesta klo 12:30. Yhteiskuljetuksen omavastuu on 5 € sisältäen yleisölipun jäsenhintaan (aikuisen kanssa matkustava alle 15-v. veloituksetta).

Voit mennä messuille myös omalla kyydillä tai maksuttomalla messubussilla rautatieasemalta. Rautatieasema (Rautatienkatu 25, 33100 Tampere) sijaitsee hotellista 450 m päässä. Tällöin omavastuu on 3 € sisältäen pelkän yleisölipun jäsenhintaan.

Yhteiskuljetus ja yleisöliput jäsenhintaan varataan vain ennakkoilmoittautumisten ja etukäteen maksetun omavastuun mukaisesti. Muistathan kertoa tapahtumailmoittautumisen yhteydessä mahdolliset liikkumisen apuvälineesi, jotta osaamme varata sopia takseja.

Messuilla ohjelmaa kaikenikäisille

Tapahtumassa on messualueella useita näytteilleasettajia. Tässä joitakin esimerkkejä oppilaitoksista, apuvälineliikkeistä ja eri yhdistyksistä:

  • Yhdistyksellä on oma esittelypiste H2 kulmapaikassa, yhteistyössä HARSO ry:n kanssa.
  • Apuväline Avux & ICF Group: lyhytkasvuisille soveltuvia (sähköavusteisia) polkupyöriä. Lue lehdestä myös erillinen artikkeli Avuxin polkupyöriin liittyen.
  • Palmuasema: esteettömän matkailun tietolähde
  • R Mokki jolla on myös ratkaisuja eri korkuisiin työskentelytasoihin
  • Respecta ja Suomen Apuvälinekauppa.fi
  • Fysioksen ja Fysiolinen fysioterapiapalveluita
  • Kuntoutuskeskus Kankaanpää ja Peurunka
  • Ammattiopisto Spesian ja Kiipulasäätiön koulutus ja kuntoutustoimintaa
  • Heta - Henkilökohtaisten Avustajien Työnantajien Liitto
  • Harvinaiset-verkosto
  • Invalidiliitto

Tapahtumassa on myös lavaohjelmaa, jonka ohjelma tarkentuu myöhemmin.

Lisätiedot näytteilleasettajista ja ohjelmasta löytyvät messujen verkkosivuilta https://apuvaline.expomark.fi


Messut Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksessa

Osoite Ilmailunkatu 20, 33900 Tampere

Tapahtuma avoinna 9.-11.11.2023

To klo 9–17 (ammattilaisten päivä)

Pe klo 9–17 (ammattilaiset ja yleisö)

La klo 10–16 (ammattilaiset ja yleisö)

Messubussit

Tampereen rautatieasemalta kulkee maksuttomat messubussit. Ajossa myös Matrocksin esteetön bussi. Tarkempi aikataulu julkaistaan lähempänä tapahtumaa.

Lyhytkasvuiset – Kortväxta ry:n ennakkoon ilmoittautuneille jäsenille järjestetään yhteiskuljetus hotellilta lauantaina klo 9:30, paluu klo 12:30. Omavastuu 5 € sisältäen yleisölipun (aikuisen kanssa matkustava alle 15-v. veloituksetta).

Sisäänpääsy

  • Alan ammattilaiset veloituksetta rekisteröitymällä kävijäksi tapahtuman verkkosivuilla
  • Alan opiskelijat voivat rekisteröityä ammattilaisena
  • Yleisöliput verkosta 10 € (ovelta 12 €)*
  • Avustajat ja alle 15 v. lapset aikuisen seurassa veloituksetta

Lyhytkasvuiset – Kortväxta ry:n jäsenille 3 €/lippu tai 5 €/lippu+yhteiskuljetus. 

Lippuvarauksiin ja yhteiskuljetukseen ennakkoilmoittautuminen ja -maksu. 

Ilmoittautuminen syystapahtuman ilmoittautumislomakkeen kautta. Pääset oikealle sivulle klikkaamalla tästä. 

 Liput toimitetaan ilmoittautumisen ja maksun perusteella sähköpostilla, jonka lähettäjänä näkyy Lyhytkasvuiset ry. Ota yhteys järjestötyöntekijään, jos pääsylippu ei tullut sähköpostiisi ilmoittautumisajan päätyttyä (muista tarkastaa roskapostisi).