Haluatko auttaa yhdistyksessä - sinustako vapaaehtoinen?
Yhdistyksen toimintaa järjestävät pääasiassa vapaaehtoiset jäsenet. Ilman vapaaehtoistoimijoita yhdistyksessä ei olisi mahdollisuutta järjestää näin monipuolisia tapahtumia jäsenillemme!
Vapaaehtoistoimintaan voi osallistua myös järjestämällä yksittäisen tapahtuman tai ohjelman
Vapaaehtoistoimintaan voi osallistua kertaluontoisesti jonkin yksittäisen tapahtuman järjestelyihin tai vuodeksi ja pidemmäksikin ajaksi kerrallaan eri toimintojen vastaaviksi. Kuka tahansa jäsen voi järjestää tapahtumia, eikä aiempaa kokemusta tapahtumien järjestämisestä tarvita. Myös tulevissa tapahtumissa voi toimia vapaaehtoisena avustajana yhdessä tapahtuman varsinaisten järjestäjien kanssa. Tehtäviin on kirjalliset ohjeet ja neuvoja ja apua saa hallitukselta ja järjestötyöntekijältä niin yksin ei tarvitse toimia. Ota yhteyttä hallitukseen tai järjestötyöntekijään, jos haluat tulla mukaan järjestämään toimintaa!
Jos vapaaehtoistoimijan tehtävät kiinnostavat, ota yhteyttä hallitukseen hallitus(at)lyhytkasvuiset.fi
Onko numeroiden pyöritys hallussa ja olisit valmis auttamaan yhdistyksen talouden hoidossa?
- Talousvastaava huolehtii yhdistyksen tapahtumien budjeteista, maksuliikenteestä, palkkioista ja kulukorvauksista yhdessä kirjanpitäjän kanssa. Tehtävissä on hyvä tietää perusteita työsuhdeasioista, taloudenhoidosta ja yhdistystoimintaan liittyvistä laista, säännöksistä ja yleisistä toimintatavoista sekä valmius selvitellä ja oppia lisää.
Ymmärrätkö tiedotuksen tärkeyden ja haluaisit osaltasi varmistaa, että yhdistyksestä muodostuu hyvä kuva ulkopuolisille ja kaikki jäsenet ovat kartalla yhdistyksen tapahtumista ja toiminnasta?
- Jäsenrekisterivastaava kirjaa yhdistyksen uusien jäsenten tiedot sekä tapahtumien yhteydessä sähköpostiosoitteet ja mahdolliset tiedotusluvat jäsenrekisteriin. Puheenjohtajan pyynnöstä hän lähettää myös sähköpostijäsentiedotteita jäsenrekisteristä.
- Pohjoismaiden vastaavan tulee olla ruotsinkielentaitoinen ja kansainvälisyysvastaavan englanninkielentaitoinen (muu kielitaito eduksi). Näissä tehtävissä pidetään yhteyttä muiden maiden lyhytkasvuisten yhdistyksiin sekä tiedotetaan toiminnasta puolin ja toisin.
- Netti- ja somevastaavat huolehtivat yhdistyksen nettisivujen sekä some-kanavien päivityksestä ja kehityksestä. Helmikuussa, toukokuussa, syyskuussa ja marras-joulukuussa tulee päivittää jäsenlehden ilmoitukset nettiin ja someen sekä tapahtumien yhteydessä avustaa ilmoittautumis- ja palautelomakkeiden kanssa. Tehtävissä tulee hallita kuvanmuokkausohjelman käyttö (tapahtumabannerit ja kuvat nettisivuille) sekä kokemus nettisivujen ylläpito-ohjelmasta (WordPress tai vastaava) on eduksi.
- Lehtitoimikuntalainen avustaa tammikuussa, huhtikuussa, elokuussa ja lokakuussa jäsenlehden kanssa. Tehtävissä tulee hallita sujuva oikoluku sekä yksityiskohdat. Tehtävien hoitaminen vie aikaa noin 6 tuntia lehteä työstettävinä viikkoina.
Oletko sinut lyhytkasvuisuuden kanssa, omaat vahvan osaamisen tukimuodoista ja valmis nyt jo jakamaan kokemustasi tietoisuuden lisäämiseksi?
- Vertaistukitoimija kertoo omista elämänkokemuksistaan samankaltaisessa tilanteessa olevalle. Vertaistukitoimijat auttavat lyhytkasvuisia ja heidän läheisiään, jotka kaipaavat tukea tai neuvoa.
- Kokemustoimija kertoo yhdistyksestä ja lyhytkasvuisuudesta henkilöille, jotka eivät välttämättä tiedä lyhytkasvuisuudesta paljoakaan tai mitään. Kokemustoimijat puhuvat opiskelijoille, ammattilaisille ja asiantuntijoille.
Haluatko olla mukana järjestämässä vertaisillesi hauskoja tapahtumia ja kokemuksia sekä toimintaa, joka tukee lyhytkasvuisuuden kanssa elämistä?
- Aluevastaavat järjestävät omilla alueillaan pienimuotoisia tapahtumia alueen jäsenille (vaikka toki muualtakin tulevat ovat tervetulleita).
- Seniorivastaavat ideoivat ja järjestelevät toimintaa yli 50-vuotiaille jäsenille.
- Aikuistoiminnan vastaavat järjestävät toimintaa 18-30-vuotiaille nuorille aikuisille sekä yli 30-vuotiaille aikuisille.
- Perhevastaavat voivat olla lyhytkasvuisia vanhempia tai lyhytkasvuisten lasten vanhempia. He auttavat lastenedustajia toiminnan ideoinnissa ja järjestelyissä perheleirin sekä kevät- ja syystapahtuman perhetoiminnan osalta.
- Nuorisovastaavat tekevät vapaaehtoistöitä työparina ja nuorisotiimin kanssa, ja apuna toimii järjestötyöntekijä. He pääsevät suoraan vaikuttamaan nuorisotoiminnan muotoihin ja järjestävät toimintaa nuorille ja nuorille aikuisille 3 kertaa vuodessa: vetävät ohjelmaa sääntömääräisiin kevät- ja syystapahtumiin sekä hoitavat nuorten kesäleirin järjestelyt.
- Nuorisotiimiläiset perehtyvät yhdistyksen vapaaehtoistoimintaan sekä auttavat nuorisovastaavia toiminnan ideoinnissa ja järjestelyissä.
Mitä saat vapaaehtoistehtävistä vastineeksi?
- Yhdistyksen koulutus puolihoidolla, ja voit kysyä korvausta myös muihin järjestökoulutuksiin.
- Tehtävistä aiheutuneet kulut korvataan.
- Saat maksutta käyttöösi yhdistyksen Microsoftin Office 365-työkalut ja Teamsin.
- Mahdollisuuksia tutustua uusiin ihmisiin.
- Saat vaikuttaa yhdistyksen toimintaan ja tapahtumiin.
- Pääset järjestämään omannäköisiäsi tapahtumia.
- Tilaisuuksia oppia uutta ja syventää osaamista.
- Toimit lyhytkasvuisten lasten ja aikuisten sekä heidän läheistensä yhteisten asioiden hyväksi.
- Vapaaehtoistehtävät ovat hyvä lisä ansioluetteloon.
- Suoritetuista vapaaehtoistehtävistä saa pyydettäessä todistuksen.
- Talous-, jäsenrekisteri-, netti- ja somevastaaville maksetaan nimellinen palkkio suoritettujen tehtävien mukaan
Mitä vapaaehtoistehtävissä vaaditaan?
- Vastaavilta edellytetään 18 vuoden ikää, nuorisotiimiläiseltä 15 vuoden ikää.
- Osallistuminen yhdistyskoulutukseen.
- Vertaistuki- ja kokemustoimijat edustavat yhdistystä vaativissakin tilanteissa niin heiltä edellytetään yhdistyskoulutusten lisäksi Invalidiliiton tai HARSOn vertaistuki- tai kokemustoimija- tai muuta vastaavaa koulutusta.
- Kykenevä matkustamaan koulutuksiin ja tapahtumiin.
- Valmiudet hoitaa tehtäviä sähköpostin ja internet-pohjaisten työkalujen avulla.
- Kuukausittain aikaa käytettäväksi yhdistyksen toimintaan.
- Tammikuussa, huhtikuussa, elokuussa ja lokakuussa aikaa huolehtia ko. toiminnan ja mahdollisten tapahtumien ilmoitukset jäsenlehteen.
- Muutama viikonloppu vuodesta käytettäväksi toimijakoulutukseen, tapaamisiin ja yhdistyksen tapahtumiin.
- Sitoutuminen vuodeksi vastaavan tehtävään.